Tuoreessa Aalto yliopiston väitöksessä todetaan, että johtaminen ei ole pysynyt mukana digitaalisen murroksen nopeassa vauhdissa. Vastavalmistuneen väitöskirjan mukaan mittarikeskeinen ihmisten johtaminen on perua teollisen yhteiskunnan alkuajoilta ja mittareiden käyttö tulevaisuudessa ihmisten johtamisessa onkin lähes järjetöntä, kun robotit hoitavat tehokkuusvaatimukset, rutiinitehtävät ja laadunvalvonnan.
Erityisesti tavoitteiden asettamisessa ja niiden saavuttamisen seurannassa ollaan kaukana vaaditusta tasosta. ”Tällä hetkellä esimerkiksi käytössä olevat IT-palveluiden tehokkuus- ja laatumittarit ovat sopimattomia murroksen johtamiseen”, toteaa Bekkhus. Tutkimuksen mukaan alalla yleisesti käytössä oleva mittaristosta vain 3,6 % mittaa tai ohjaa toiminnan innovointikykyä.
"Johto, joka siis liiaksi keskittyy näiden olemassa olevien mittareiden tuijottamiseen, varmistaa vain nykyisen liiketoimintamallinsa toimivuuden. Näin organisaatiolta jää helposti huomaamatta murroksen tuomat mahdollisuudet", kiteyttää Bekkhus.
”Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista johtajuutta, joka raivaa innovoinnin esteet, sallii kyseenalaistamisen ja antaa vapauden uudistaa olemassa olevia tavoitteita, rutiineja, palveluja ja tuotteita”, muistuttaa Bekkhus.”Työntekijöille täytyy luoda työympäristöjä, joissa on lupa kyseenalaistaa, testata uusia ideoita, epäonnistua, jakaa tietoa vapaasti sekä antaa vastuuta niille, jotka eniten asioista tietävät”, ohjaa Bekkhus.
"On tärkeätä myös pystyä toimimaan kahden liiketoimintamallin välissä", muistuttaa Bekkhus. Nykyinen liiketoimintamalli on pidettävä tuottavana, jotta sen tuotot mahdollistaisivat uuden digitaalisen liiketoimintamallin kehittämisen.
Bekkhus on toiminut aiemmin mm. projektijohtajana, laatujohtajana, prosessiomistajana sekä liiketoiminta-arkkitehtina isoissa pohjoismaisissa IT-alan yrityksissä sekä Suomessa että Norjassa. Tulevaisuudessa Bekkhus toimii liikkeenjohdon konsulttina Kissconsulting oy:ssä auttaen yrityksiä löytämään uusia johtamisen tapoja menestyäkseen muuttuvassa maailmassa. Tutkimus on tuottanut käytännönläheisen prosessimallin kuvaamaan digitaalisen murroksen kolmea eri vaihetta, joka antaa neuvoja, miten yrityksen pitäisi kussakin murroksen vaiheessa toimia ja mitä ottaa huomioon.
Vastaväittäjänä toimi professori Reima Suomi (Turun yliopiston kauppakorkeakoulu) ja tilaisuuden kustoksena professori Matti Rossi.
Lisätietoja ja haastattelut:
Riitta Bekkhus, p. +358-400-131798, riitta.bekkhus@kissconsulting.fi
kissconsulting@kissconsulting.fi 09-62270090